XIX
Hän nousi yht'äkkiä ja siirtyi aivan ikkunan luo.
"Suokaa anteeksi", virkkoi hän ja istui pari kolme minuuttia mitäänpuhumatta, tuijottaen ikkunaan. Sitten hän huoahti raskaasti ja tulitaas istumaan vastapäätä minua. Hänen piirteensä olivat kokonaanmuuttuneet, katseensa oli surullinen, ja miltei kummallinen hymykarehti hänen huulillaan.
"Olen hiukan väsynyt, mutta jatkan. Aikaa on vielä, ei vieläsarasta. No, niin", alkoi hän taas, sytytettyään savukkeen. "Hänkävi täyteläisemmäksi siitä pitäin kuin lakkasi synnyttämästä, jahänen tautinsa – alituinen huoli lasten tähden – alkoi mennäohitse… ehkei juuri sitä, mutta hän ikäänkuin selvisi humalasta, tuli tajuihinsa ja näki ympärillään Jumalan maailman ja sen riemut, jotka hän oli unohtanut, mutta jossa hän ei ollut osannut elää, – Jumalan maailman, jota hän ei lainkaan käsittänyt. 'Kumpa vain enpäästäisi käsistäni! Aika rientää, eikä tule takaisin!' Minustatuntuu, että hän ajatteli tai pikemminkin tunsi niin, eikähän hänolisi voinut ajatella eikä tuntea toisin: hänet oli kasvatettusiihen ajatukseen, että maailmassa vain yksi on jonkin arvoista – rakkaus. Hän joutui naimisiin, sai jotakin tästä rakkaudesta, jokaei ainoastaan ollut kaukana siitä mitä oli luvattu, odotettu, muttajonka lisäksi tuli paljon pettymyksiä, kärsimyksiä ja vielä aivanodottamaton vaiva – sellainen lapsijoukko! Tämä vaiva näännyttihänet. Ja nyt hän saikin avuliailta lääkäreiltä tietää, että voi ollalapsia saamattakin. Hän ilostui, koetteli sitä ja alkoi taas eläävain sille, mitä tunsi – rakkaudelle. Mutta rakkaus turmeltuneen, mustasukkaisen ja aina ilkeän miehen kanssa ei enää ollut oikeaa.Hänelle alkoi häämöttää jonkinlainen toinen, puhdas, uusi rakkaus; niin ainakin arvelin hänestä. Hän alkoi katsella ympärilleen,ikäänkuin odottaen jotakin. Minä näin sen enkä voinut ollavapisematta.
"Sattui tuhkatiheään, että hän, kuten ainakin, keskustellessaankanssani toisten välityksellä, s.o. puhuen sivullisten kanssa, mutta kohdistaen sanansa minuun, mainitsi rohkeasti, lainkaanajattelematta, että hän tuntia aikaisemmin oli puhunut aivanpäinvastoin, mainitsi puolivakavasti, että äidin huoli on – petosta, ettei kannata uhrata elämäänsä lapsilleen, kun on nuoruutta javoi nauttia elämästä. Hän huolehti lapsistaan vähemmin, ei enääniin rajattomalla antaumuksella kuin ennen, mutta alkoi hoidellaitseään yhä enemmän, huolehti ulkonäöstään, vaikkakin salaillensitä, huvitella, vieläpä kehittää itseään. Hän kävi taas innokkaastikäsiksi pianonsoittoon, joka oli jäänyt häneltä aivan unohduksiin.Siitä saikin kaikki alkunsa."
Hän kääntyi taas ikkunaan päin, tuijottaen siihen väsynein katsein, mutta taas kohta, nähtävästi ponnistaen tahtoaan, jatkoi:
"No niin, sitten tuli tuo mies…"
Hän siirtelihen ja tuhautti pari kertaa nenäänsä omituisellatavallaan.
Näin, että hänen oli tuskallista mainita, muistella tuota miestä,puhua hänestä. Mutta hän pakotti itseään, ja ikäänkuin mursi sulun, joka oli hänen tiellään, ja jatkoi päättävästi:
"Hän oli kurja mies, minun silmissäni, minun arviointini mukaan. Eisuinkaan sen merkityksen tähden, mikä hänelle tuli minun elämässäni, mutta siksi, että hän todella oli sellainen. Se, että hän oli huonoihminen, todistaa vain, miten syyntakeeton vaimoni oli. Ellei tuomies, niin joku toinen, niin olisi ehdottomasti käynyt!"
Hän vaikeni taas hetkeksi.
"Hän oli musiikkimies, viuluniekka; ei ammattilainen, muttapuoliammattilainen, puolijulkinen henkilö. Hänen isänsä,tilanomistaja, oli isäni naapuri. Isä menetti omaisuutensa, ja lapset – niitä oli kolme poikaa – etsivät itselleen toimen; yksi heistä,nuorin, juuri tämä, joutui ristiäitinsä hoiviin Pariisiin. Siellähänet pantiin konservatorioon musikaalisten lahjojensa tähden, ja hänpääsi sieltä viulutaiturina ja esiintyi konserteissa. Ihmisenä hänoli…" hän ei jatkanut lausettaan, nähtävästi jottei olisi sanonuthänestä pahaa, vaan sanoi nopeasti. "No niin, enhän tiedä, miten hänsen jälkeen eli, tiedän vain, että hän tänä vuonna ilmestyi Venäjälleja tuli minun luokseni.
"Mantelinmuotoiset, kosteat silmät, punaiset, hymyilevät huulet, vahatut pikkuviikset, tukka tuoreimman kuosin mukaisesti kammattu, puku kuosikas, kasvot typeränsievät – sellaiset, joista naisetsanovat: ei hullumpi – ruumiinrakenne heikko, vaan ei siltiepämuodostunut, istuinseutu sangen voimakkaasti kehittynyt, kuten naisilla, kuten hottentoteilla, sanotaan. Myöskinhottentottien sanotaan olevan musikaalisia. Tuttavallisuuksiinpyrkivä niin suuressa määrin kuin mahdollista, mutta tarkkavainuinenja aina valmis pysähtymään vähäisimmänkin esteen tiellä,ulkonaisen arvokkuuden vaatimuksia noudattava, nappikengissään, loistavan värisissä kaulahuiveissa ja kaikessa muussapariisilaisvivahdus, jonka ulkomaalaiset Pariisissa omaksuvat ja jokauutuuden-erikoisuudellaan aina vaikuttaa naisiin. Käyttäytymisessä japuhetavoissa teennäinen, ulkonainen hilpeys. Tuo tapa, tiedättehän, puhua kaikesta vihjauksin ja katkolausein, ikäänkuin toinenluonnollisestikin kaiken tietäisi, muistaisi ja voisi itse täydentää.
"Tämä mies se musiikkineen oli kaiken aiheena. Oikeudessa asiaesitettiin siten, että kaikki oli tapahtunut mustasukkaisuudesta.Ei ollut niin mitään, tahi eipä niinkään, ettei mitään ollut, muttaei siinä mielessä. Oikeudessa päätettiinkin, että minä olin petettyaviomies ja tein murhan puolustaessani loukattua kunniaani (niinhänse on heidän kielellään). Ja siitä syystä minut vapautettiin. Koetinoikeudessa selvittää syitäni, mutta he käsittivät sen siten, ettätahdoin puhdistaa vaimoni.
"Hänen suhteillaan tähän soittajaan, millaiset ne olivatkin, ei ollutminulle mitään varsinaista merkitystä, eikä hänelle itsellekään.Ratkaiseva merkitys oli sillä, mistä olen teille kertonut, minunsikamaisuudellani. Kaikki tapahtui siksi, että meidän välillämmeoli tuo kauhea kuilu, josta teille puhuin, tuo katkeamaisilleenjännitetty viha toisiamme kohtaan, jonka vallitessa ensimäinen aiheriitti aikaansaamaan lankeamisen. Riitamme olivat viime aikoinajotakin kerrassaan hirveätä ja koskivat erikoisen tuskallisesti, janiiden välillä purkautui eläimellinen intohimomme ilmoille aivanerikoisen kiihkeänä.
"Ellei tämä mies olisi tullut, niin joku toinen. Elleimustasukkaisuus, niin jokin toinen aihe. Minä vakuutan, että kaikkiaviomiehet, jotka elävät siten, kuin minä elin, rupeavat ehdottomastiirstailemaan tahi eroavat vaimoistaan tahi surmaavat itsensä taivaimonsa, kuten minä tein. Jos on joku, jonka ei ole niin käynyt,on se perin harvinainen poikkeustapaus. Minäkin, ennenkuin lopetinsiten, kuin lopetin, olin useita kertoja tekemäisilläni itsemurhan,ja vaimonikin otti useita kertoja myrkkyä".
