X

"Niinpä jouduin satimeen minäkin. Olin, kuten sanotaan, rakastunut.Ei ainoastaan hän ollut mielestäni täydellisyyden korkein saavutus, vaan pidin itseänikin sinä aikana, jona olin sulhasena, itsetäydellisyytenä. Sillä sellaista heittiötä ei ole, joka ei etsimälläetsien löytäisi heittiöitä, jotka jossakin suhteessa ovat häntäpahempia, ja joka senvuoksi ei löytäisi aihetta ylpeillä itsestään jaolla tyytyväinen itseensä. Niin minäkin: en mennyt naimisiin rahojasaadakseni – en siis ollut voitonhimoinen, – en kuten useimmattuttavani, jotka naivat rahojen tahi merkitsevien tuttavuussuhteidenvuoksi; minä olin rikas, hän köyhä. Siinä yksi seikka. Toinen, jostaolin ylpeä, oli että toiset menivät naimisiin aikoen vast'edeskinelää samanlaisessa moniavioisuudessa kuin ennen naimisiinmenoaankin: minulla sensijaan oli vakava aikomus pysyä häiden jälkeenyksiavioisena, ja siitäpä ennen kaikkea olin ylpeä. Olin inhottavasika, mutta uskoin olevani enkeli.

"Kihlausaika oli lyhyt. En voi häpeämättä nyt muistella tätäkihlausaikaani! Iljettävää! Rakkaudellahan ymmärretään jotakinsielullista eikä aistillista. Mutta jos rakkaus on sielullista, sielujen yhteyttä, niin sanoissa, keskusteluissa, jutteluissatäytyisi tuon sielujen yhteyden kuvastua. Mutta mitään sellaista eiollut. Puhelu oli työlästä kun olimme kahden. Se oli jonkinlaistaSisyfon työtä. Vain mietit, mitä sanoisit, sanot, vaikenet taaskeksiäksesi jotakin. Ei ollut mistä puhua. Kun kaikki, mitä saattoisanoa elämästä, joka meitä odotti, järjestelyistä, suunnitelmista, oli sanottu, niin mitä sitten? Jos olisimme olleet eläimiä, niinsilloinhan olisimme tienneet, ettei meidän ole sallittu puhua; muttanäin ollenhan oli puhuttava, eikä tiennyt mistä, sillä ajatuksetaskartelivat muissa asioissa, kuin mistä oli sallittua keskustella.Ja sen ohessa tuo inhottava tapa imeskellä konvehteja, täyttäävatsansa kaikenlaisilla imelillä ruoilla, kaikki nuo tympäiseväthäävalmistukset: neuvottelut asunnosta, makuuhuoneesta, vuoteista, aamunutuista, liinavaatteista, toalettitarpeista. Sillä teidän täytyykäsittää, että jos mennään naimisiin Huoneentaulun mukaisesti, kutentuo äskeinen ukko puhui, niin höyhenpatjat, myötäjäiset, vuoteet ovatvain yksityisseikkoja, jotka liittyvät syrjästä sakramenttiin. Muttameidän piirissämme, jossa kymmenestä naimisiin menevästä tuskin onyhtä, joka uskoisi, ellei juuri sakramenttiin, niin edes siihenkään, että avioliitto on jotakin velvoittavaa, kun sadasta miehestä tuskinon yhtä, joka ei sitä ennen olisi nainut ja viidestäkymmenestäehkä on yksi, joka ei jo ennakolta olisi valmis pettämään vaimoaanjokaisessa sopivassa tilaisuudessa, kun useimmat pitävät kirkkomatkaavain erityisenä määrätyn naisen omistamisen ehtona, – ajatelkaa, minkä hirveän merkityksen nämä yksityisseikat silloin saavat! Lopultaonkin kysymys yksinomaan niistä. Tuloksena on jonkinlainen kauppa.Irstailijalle myödään viaton tyttö, ja tämä kauppa järjestetäänmäärätyin muodollisuuksin."

СкороКнижный режим