Runoelmia

En tiedä, mitä se lienee

En tiedä, mitä se lienee,
Ett' olen näin murheinen;
Ei mielestäni mun haihdu
Taru ammon-aikuinen.

On vilvas, hämärä ilma,
Rhein virtaavi rauhaisaan;
Tuon vuoren kukkula säihkyy
Ilt' auringon-paisteessaan.

Tuoll' ylhäällä ihme-impi
Iki-ihana istuilee,
Sen kultakoriste kiiluu,
Hän tukkaansa suorielee.

Hän kultakammalla kampaa
Ja laulavi laulelon;
Siin' ihmetyttävä sävel
Ja viehättävin on.

Tuon soutajan venhossansa
Se hurmaavi loihdullaan;
Ei näe hän karia virran,
Hän katsoo vuorelle vaan.

Ma luulen, nieluunsa pyörre
Niin pojan kuin venosen vei;
Ja loihtulaulullansa
Sen tehnyt on Lorelei.